lauantai 17. maaliskuuta 2012

Enkeleitä,onko heitä?

Ristipistotyö on edennyt melkoisen hitaasti viime päivinä,mutta kyllä siitä enkeli jo hahmottuu.


Selkä on vaivannut kovasti.Eilen illallakin oli niin kovat kivut,ettei mitään jakoja pistellä yhtään mitään :( Lopuksi armeliain paikka oli keinutuoli,jonka pehmustin hyvin ja siinä sitten silmät kiinni liikkumatta kuuntelin The voice of Finlandia.Ärräpäitä lenteli ja välillä uikutuksen seassa vähän kyyneleitäkin - sekä kivusta että kiukusta.Itsesääli on hiponut melkoisia sfäärejä.Luulenpa,että maanantaina varattava taas aikaa lääkäriin.Toisaalta,mitäpä ne siellä sanoo muuta kuin lääkettä ja liikettä.Mutta lääkkeetkin loppuu kohta ja tuskinpa tuollaisia reseptejä kirjoittavat lisää näkemättä.

Tuo pillerien nieleksiminenkin kiukuttaa.Ja ne sivuvaikutukset ennen kaikkea.Oksettaa,etoo,pyörryttää,huimaa,maha jumii ja muistikin menee :( Arrgh! Enkeleitä - onko heitä todellakin?Sillä mun omalla olisi nyt kovasti töitä.Väkisinkin mieli mustuu ja elämästä nauttiminen on kovin vaikeaa.Melkoisen vaatimatonta elämäni on ollut tähänkin asti ja nyt tuntuu lähes surkuhupaiselta tämä hoippuminen neljän seinän sisällä pilleripurkkien seassa.Raha-asiatkin huolettaa.Harrastukset todellakin rajoittuvat käsitöihin ja lukemiseen;muusta on turha haaveilla.Ja noita käsitöitäkin rahan puute haittaa :(

Kovasti elän toivossa kuitenkin,että tämä päivä olisi parempi kaiken kaikkiaan.Mihin sitä ihminen joutuisikaan ilman toivoa,joka aina jostain edes vähäsen nostaa päätään?Valitusvirsihän tästä postauksesta kuitenkin tuli,mutta miksi ei saisi kertoa asioista niin kuin ne ovat.Tekopirteys ja teeskennelty positiivisuus ei ole mun juttu.

Uusia lukijoita on tullut;se ilahduttaa minua kovasti.Tervetuloa ja toivottavasti viihdytte! :)

14 kommenttia:

  1. Voimia toivottelen. Sekä raha-asioihin että kipuiluihin.

    VastaaPoista
  2. Kivun kanssa eläminen on kyllä rankkaa ja rahahuolet ei mitenkää auta jaksamaan.
    Toivottavasti saat jotenkin kivun helpottamaan, että pääset pian pistelemään taas.

    VastaaPoista
  3. Enkeleitä päivääsi! Selkäkipu on pahinta mitä itse olen koskaan kokenut eli tiedän mistä puhut. Toivottavasti tuska ja rahahuoletkin hellittävät. Joskus tuntuu kuin kuormaa olisi enemmän kuin jaksaa kantaa, mutta jaksaa sitten kuitenkin. - Minulla pistely helpotti, kun piti keskittyä tarkkaan työhön.

    VastaaPoista
  4. Voi ei. Selkäkipu on kauhea vaiva. Toivottavasti alkaa helpottamaan. Kaikkein turhauttavintya on tosiaan se, kun ei pysty tekemään yhtään mitään siltä kivulta. Koita kestää, muuta en osaa sanoa. Olet ajatuksissani, lääkäriin menet ensi viikolla jos ei noilla ohjeilla helpota, ei siinä muu auta.

    VastaaPoista
  5. Tutulta kuulostaa tuo sinun tilanteesi...minullakin oli tänään huono aamu selän kanssa mutta kipulääke onneksi helpotti asiaa.

    Löysin positiivareista hyvän murrekortin ja kirjoittelen sinulle piristykseksi kortin lauseen:
    Elämä o juur niinku polkupyärä ajamine. Sit vast voi kaattu jos lakka polkemise. :)

    Tsemppiä ja jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
  6. Ompa ikävää nuo kivut ja lääkkeen sivuvaikutukset. Olisitpä lähempämä tulisin oitis käymään:)

    VastaaPoista
  7. Voimia Sinulle blogi-ystäväni!
    Minusta tuo enkeli on edistynyt tosi paljon ,siitä tulee todella kaunis !!

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille kommenteistanne!Huomenna yritän saada aikaa lääkärille.

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti saat pian helpotusta kipuihin. Päivät tuntuvat niin pitkiltä silloin kun kipu vie voimat. Tsemppiä! :)
    Ihana tuo sukkakokoelma alempana!

    VastaaPoista
  10. Voi kuinka ikävää, että on kipuja. Koita nyt kuitenkin jaksaa, toivottavasti saat huomenna apua!

    Tosi kauniita sukkia olet tehnyt ja tuo enkeli on aivan ihana jo nyt!!! Enkelien suojelusta sinulle ja toivottavasti kivut lähtevät huitsin nevadaan!

    VastaaPoista
  11. Kivastihan enkeli etenee.
    Kivut ja sairaudet ovat kenkkumaisia. Mutta kiikkustuoli on kyllä ainakin minulla vallan käytössä käsityötuolina, enkä muuhun vaihda :). Kas, kun olen jossain reissun päällä jollain muulla tuolilla käsitöitä tehnyt, heti tulee selkä kipeäksi. Olen järkeillyt, että kiikkustuolissa kun pääsee vaihtamaan asentoa/asennon kaltevuuskulmaa rasitus ei tule koko ajan samalle paikalle.

    VastaaPoista
  12. Kiitos teille!Lääkäriin pääsin eilen ja lisää lääkkeitä;entiset olivatkin lopussa.Ja rintaranka pitäisi kuvata...röntgeniin pääseminen onkin sitten toinen juttu.Ehkä huomenna :/ Täällä on tämä systeemi tehty niin vaikeaksi,että alkaa voimat loppua jo sen kanssa - en jaksa edes kirjoittaa siitä sen kummemmin,niin omituista se on.

    VastaaPoista
  13. voi kurjuus tuota selkääsi.

    Ihana tuosta sinun enkelistäsi tulee :)

    Voimia selkäsi kanssa.

    VastaaPoista