maanantai 9. huhtikuuta 2012

Sairastuvalta päivää

Jostain kumman syystä tämä blogini on ollut viime aikoina tuohon terveydentilaan painottuvaa.No,en kyllä "luvannut" alun alkaenkaan pysytteleväni vain käsitöissä.

Viime viikolla taistelujen jälkeen pääsin sitten vihdoin uudelleen lääkäriin torstaina.Ilmeisesti on niin,että nivelrikko painaa jotenkin hermoja ja siitä aiheutuu kovat kivut,jotka kiertävät koko vasemman puolen rintakehän ympäri.Lääkkeeksi sain Tramalia;pitkävaikutteista kahdeksi viikoksi ja lyhytvaikutteista tarvittavana.No,tulos oli se,että olen ollut entistä kipeämpi :( Nyt olen liittänyt Tramalin kaveriksi taas Buranaa 800 mg,niin kivun lievitys on parempi.

Mutta täytyy sanoa,että olot on olleet kaikkea muuta kuin valoisat.Pelottaa se,että entäs jos joudun kestämään tälläisiä kipuja (niiden kaikkien entisten lisäksi) lopun ikäni.Minullahan on jo ennestään käytössä hermosärkyihinkin käytettävää lääkettä.No ehkä annostus on sitten liian pieni.Myös se on pelottavaa,että tämä nykyinen terveydenhuoltosysteemi jättää ihmiset oman onnensa nojaan ja apua saadakseen on taisteltava kynsin hampain aina vaan uudestaan.

Piristääkseni itseäni ostin taas kimpun ihania tulppaaneja.


Mutta en tiedä mikä tuossakin meni taas vikaan.Eli mielestäni ihan oikeaoppisesti leikkasin uudet imupinnat ja laitoin vähään,haaleaan veteen.Mutta tulppaanit alkoivatkin muutaman päivän päästä kuivua eivätkä auenneet kunnolla.Samoin kävi edelliselle kimpulle.Osaakohan joku neuvoa,miten jatkossa kannattaisi menetellä,ettei näin kävisi?

Lahjaksi menevää ristipistotyötäni olen sinnikkäästi pistellyt silloin kun kivut vähänkin antavat periksi.Ja uskon kyllä,että se valmistuu ajallaan,niin kuin olin suunnitellutkin.Harmittaa vietävästi,että kipuilu vie niin suuren osan ajasta ja haittaa tuntuvasti rakasta harrastustoimintaani.

Näin Pääsiäisen aikaan on näkynyt runsaasti pisteltyjä tipuja.Mutta minäpä läväytän ruutuun jotain muuta (siitä syystä,etten ole koskaan pistellyt yhtään ainoaa tipua).


Tämäkin työ asustaa pahvilaatikossa monien muiden joukossa.Ehkäpä jonain päivänä seinälläkin.

Muutama uusi lukijakin on löytänyt tiensä blogiini;kiva! :) Ja edelleen kiitän sydämeni pohjasta kaikkia teitä,jotka olette tsempanneet ja antaneet vinkkejä.Olen siitä erittäin kiitollinen ja se ilahduttaa kovasti.

20 kommenttia:

  1. Minulle tuo Tramal ei käynyt ollenkaan, inhottavia haittavaikutuksia tuli...monelle se on tuonut kyllä helpotusta - harmi, ettei sinulle...onneksi on muitakin lääkkeitä ehkä saat apua jostakin muusta. Raskastahan se on etsiä oikeaa lääkitystä.

    Kokeileppa tulppaaneille ihan kylmää vettä ja kuparikolikkoa maljakossa (sokeri tai kukkavirkiste ei toimi sipulikukille). Yks konsti mikä voi auttaa, on että laitat kuminauhan kukkien tyveen sinne leikkauskohtaan tai siis vähän sen yläpuolelle. Hmmm...ja varsien leikkaaminen sitten ehdottomasti veitsellä eikä saksilla.
    Nämä ohjeet perustuu lähinnä mutu-pohjaan, elikäs ei tosiaankaan oo ammattilaisen tietoa. Itellä aika usein toimii...ei suinkaan kuitenkaan kaikki kimput kestä.

    Täällä paistaa aurinko ja mulla on heti jotenkin kivampi olla, samaa toivon sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä,mulle ei hirveästi(jotain siedettävissä olevaa) ole tullut haittavaikutuksia,vaikka yleensä olen kovin herkkä niille.Kiitos tuosta tulppaanien hoito-ohjeesta,laitan korvan taakse! :)

      Poista
  2. Hei vaan, tuon Katjainkerin kautta tänne sinunkin blogiisi olen eksynyt ja käsitöitäsi katsellut, kaikenlaista kivaa täälläkin :)
    Kipujasi en edes pysty kuvittelemaan, vaikka itselläkin milloin minkäkin laista kaiverrusta ja näverrystä on, aamulla viimeksi migreeniä torjuin särkylääkkeellä ja aamupäiväunilla.

    Kylmää vettä minäkin olisin tulppaaneille ehdottanut. Vähän vettä, sen verran vain, että varret ulottuvat veteen. Uusi imupinta (veitsellä) ja tuore vesi päivittäin. Olen joskus heittänyt jopa muutaman jääpalan maljakkoon.
    Mutta joskus vaan osuu semmoinen kimppu, johon ei tehoa mikään.

    Voimia ja jaksamista sinulle - toivottavasti etenevä kevät piristää sinuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva,että eksyit tänne :)Toivottavasti poikkeat toistekin!

      Poista
  3. Piristävän, keväisen kukkakimpun olet kuvaan saanut vangittua, vaikka ilo kukista onkin ollut lyhytaikainen. Eli siis kuva kuitenkin muistona :)

    Jaksamista ja tsemppiä edelleen sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Sanat tuntuvat aika tyhjiltä, mutta toivotan jaksamista ja aurinkoisia päiviä sinulle kevääseen. Toivottavasti apu kipuihin löytyy pian.
    Ihana kun osaat piristää itseäsi kukilla ja käsitöillä! Huippuhauska tuo pistelysi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Käsityöt ovat mulle sellainen henkireikä,etten millään malttaisi luopua,vaikka hiukan "kortilla" on ollutkin nyt tämä harrastaminen.Ja kukat on jotenkin aina lohduttaneet ja tuovat iloa :)

      Poista
  5. Jep, kutern jo aikaisemmin sanottu tulppaaneille kylmää vettä. Ja kannattaa niiden antaa olla ensin imupinnat leikattuna ainakin 30 min siinä muovikääreessä vaasissa ja poistaa sitten vasta kääre kun varret ovat ehtineet imeä vettä. Joskus kyllä mikään ei auta vaan niissä kukissa on joku tauti. Yksi kukkakauppias kerran sanoi sen nimen, mutta en enää muista mikä se oli.

    Ihana tuo sinun pistelysi. Aika paljon olet ehtinyt tekemään, toivottavasti viimeistelet sen myös joskus valmiiksi. Tuo olisi myös aika hauska vaikka kassin kyljessä....

    Toivottavasti saat kivut aisoihin ja pääset nauttimaan keväästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Kuulostaa aika kivalta idealta laittaa tuo possu kassin kylkeen - tuo ehdotus menee ilman muuta harkintaan! :)

      Poista
  6. Hei Merkku !

    Kirjoita vaan tänne terveys-asioistakin , ja olostasi oli se sitten parempi tai huonompi.
    Onhan meitä täällä muitakin kroonista kivuista kärsiviä jotka kyllä ymmärretään.
    Minua ainakin aina auttaa kun saan äänen sanoa tai kirjoittaa että oon kipeä :)

    Hanhet ja Possu Ponteva pistely on iloisen näköinen ! :)
    Keltaiset tulppaanit on kuin kevät itse !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistuki on lohdullista ja ihanaa!Kovasti se helpottaa,kun voi jakaa murheitaan ja tuntojaan näin.Minä kun olen hirveän paljon itsekseni,niin välillä on viime aikoina pakostakin seinät vähän meinanneet kaatua päälle.Enkä viitsisi ihan hirveästi kuormittaa lapsiani näillä terveyshuolilla,vaikka ihania ja ymmärtäväisiä ovatkin.Nuorten kuuluu nauttia elämästään eikä rasittaa ihan hirveästi itseään murehtimalla miten se mamma jaksaa.Muutama hyvä ystävä minulla on,mutta sama heidän kohdalla,ettei viitsisi koko ajan kuormittaa.Jokaisella kuitenkin perheensä ja ne omat juttunsa.

      Poista
  7. Tsemppiä kipujen kanssa, jospa tuon hoito ajan mittaan helpottaisi nyt kun tietää minkätyyppisestä vaivasta on kyse. Mutta niin totta on tuo mitä sanoit terveydenhuoltosysteemistä ...Aargh!
    Tuo pistely on oikein hyvänmielenpistely, possu on niin mainio! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi! Kylläpä tuntui kurjalta lukea, että kärsit kovista kivuista ja pitkäaikainen vaiva löytyi. Olen pahoillani. Terveyden menettäminen vaikkakin lyhyeksikin aikaa, saa arvostamaan elämän pieniä ja tärkeitä asioita, kuten kuvaamaasi kaunista tulppaanikimppua. Toivon sinulle kivuttomampia aikoja ja runsaasti pieniä ilonhetkiä tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Kiva kun poikkesit blogissani;tervetuloa uudelleenkin!

      Poista
  9. Söpö, nautiskeleva possu ja hanhet! Varmasti hauska kun saat sen valmiiksi.
    Kerroit kipuilusta. Oikeassa olet, nykysysteemi hoitaa vain yhtä ja tiettyä paikkaa vaikka ihminen on edelleenkin kokonaisuus. Jatkuva kipu voi olla niin kiduttavaa, että ilo elämästä on etsinnässä. Toivon, että saat apua, mutta pidä itse pintasi ja vaadi pontevasti hoitamista, sillä muuten jäät jalkoihin ja unohduksiin terveydenhoitosysteemissä. Tiedän mistä puhun.
    Sinulla on kiva blogi, aurinkoa kevätpäiviisi ja parempia, terveempiä hetkiä toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja!Olen taistellut kipujen kanssa jo aiemminkin vuosikausia saamatta apua;sitten jossain vaiheessa se luokiteltiin krooniseksi kipuoireyhtymäksi.Mutta nämä viime ajan kivut ovat nyt sitten taas uutta.Aurinkoisia kevätpäiviä myös sinulle! :)

      Poista
  10. Voi miten ikäviä uutisia täällä :( en tiedä mitä sanoisin. Ihmettelen vaan etteikö ole sellaisia lääkkeitä tai toimenpiteitä jolla kipuja sais helpotettua. En edes pysty kuvittelemaan sinun kipujasi, mitä ne ovat, voin vain arvailla. Joka päiväinen kipu vaikuttaa elämänlaatuun heikentävästi ja varmasti myös masentavasti. Onneksi sinä jaksat harrastaa! Jaksamisia sulle kovasti. Varmasti et ole yksin kipujesi kanssa, onko jotain ryhmiä joissa vois käydä ja jakaa kokemuksia toisten kanssa? Toivottavasti tänään ois parempi päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varovaisen toiveikas tuon fysioterapian suhteen nyt.Toki vasta kerran olen käynyt,mutta sain muutaman yksinkertaisen liikeohjeen,joista saattaisi olla apua.

      Poista